Ensi maanantaista lähtien Teho-osasto aloittaa viikon reippailemalla ulkona klo 8.00. Kunnosta ja innosta riippuen teemme joko ripeän kävelylenkin tai leppoisan juoksulenkin, tai molemmat. Kahvit keittelemme lenkin päätteeksi, ja Teho-osastolle voi jäädä tekemään tehokkaasti töitä maanantaitarjouksella, joka on tarjolla kaikille reippaille lenkkeilijöille.
Uusin aivotutkimus patistaa toimistotyöläisen lenkille, sillä säännöllinen liikunta parantaa ajattelukykyämme, kertoo Kauppalehti artikkelissaan.
Nyrkkisääntö on, että kolme kertaa viikossa pitää liikkua niin, että hengästyy. Silloin veri kiertää nopeammin ja aivoihin kulkeutuu enemmän happea. Siksi kävely kannattaa vaihtaa juoksuun, pyöräilyyn tai uintiin heti, kun kunto kohenee.
Psykiatri Anders Hansen kehottaa käyttämään silloin tällöin tunnin työaikaa liikuntaan piristämään työtehoa, luovuutta ja ajattelukykyä. Liikunta parantaa myös mielialaa ja stressinsietokykyä.
”Ei pidä ajatella, että vain kuntosalilla tai pururadalla treenaaminen on liikuntaa. Portaiden kävely ja työmatkapyöräily toimivat yhtä lailla. Kehomme on luotu liikkumaan.”
Talous haltuun yrittäjäbrunssilla
Älä suotta kiusaa possua, vaan pidä vasara työkalupakissa ja ruoki säästöpossua (tai -norsua) säännöllisesti.
Aito Säätöpankin yrittäjäbrunssilla torstaina 12.10. klo 8.00–9.30 saat talousvinkkejä ja ajankohtaista tietoa yrittäjän pankkipalveluista runsaan aamiaisen kera Teho-osaston viihtyisissä tiloissa. Mukana myös Finnvera.
Tilaisuus on avoin ja ilmainen kaikille yrittäjille ja yrityspäättäjille. Ilmoittaudu mukaan 8.10. mennessä osoitteessa http://bit.ly/tehobrunssi.
Kaverin kanssa viikoksi hoitoon
Lokakuun tarjoushoitona on viikko Teho-osastolla 1–2 loistotyypille yhteishintaan 35 euroa. Ota kaveri mukaan ja tee työt tehokkaasti!
Saat mukavan alennuksen jatkaessasi hoitoviikkoa suoraan Tehohoito-jäsenenä.
Tulevia tapahtumia:
Hankala asiakas -työpaja kääntäjille ke 1.11. klo 17–19
Kääntämisen ja tulkkauksen opetusmenetelmävaranto ja Teho-osasto yhdistävät voimansa ja tarjoavat kääntäjille mahdollisuuden treenata asiakaskohtaamisia ohjatussa roolipeli-illassa. Roolipelin vetävät Tiina Kinnunen Kääntäjämestarin kirjasta ja Kaisu Keisala-Kaseja Teho-osastolta. Sisältää kuohuviinitarjoilun.
Työpaja on opiskelijoille ilmainen, muille hinta on 9 euroa.
Juhlamoka – yksinyrittäjien firman pikkujoulut la 2.12.
Firman pikkujoulut. Ihan meille kaikille yksinyrittäjille. Ohjelmassa tarinoita mokailusta, eli kukin pääsee kertomaan noloista tilanteista uran varrella, sekä rentoa verkostoitumista mukavalla pikkujoulumeiningillä.
Lisätietoa ohjelmasta pian…