Teho-osasto järjestää lauantaina 30.9. Tehobrunssin, jossa on ohjelmassa yrittäjyysaiheinen pikamentorointi opiskelijoille, yrittäjyyttä harkitseville ja yrittäjille. Nyt kaipailisimme lisää innokkaita mentoreita. Mitä enemmän mentoreita, sitä hauskempaa pikamentoroinnista tulee!
“Pika” tarkoittaa sitä, että tapahtuman mentoreilta ei varata aikaa, vaan brunssilla voi hetkeksi istahtaa keskustelemaan mentorien kanssa. Aihe on vapaa, ja mentori ja mentoroitava voivat itse päättää, miten avoimesti esimerkiksi oman yrityksen toiminnasta haluavat kertoa.
Mentorit istuvat toisella puolen pöytää, ja mentoroitavat siirtyvät mentori kerrallaan eteenpäin ja juttelevat jokaisen kanssa. Kaikkein parasta olisi siis, jos mentoreina olisi mahdollisimman erilaisia tyyppejä!
Aiempaa kokemusta ei vaadita, ja mentorin ja mentoroitavan rooleja voi myös vaihtaa lennosta. Tärkeintä on asenne ja idearikkaus!
Korvauksena vaivannäöstä mentori saa Ensiavun (eli siis päiväkortin, arvo 25 e + alv.) ja vatsan täyteen brunssilla. Ilmoittaudu mentoriksi Teho-osaston sähköpostiosoitteeseen vaihde@teho-osasto.fi.
Jokainen on tietysti myös tervetullut mentoroitavaksi. Ilmoittaudu silloin mukaan Facebook-tapahtumaan, jotta osaamme arvioida osallistujamäärän.
Berliinin-kirjeenvaihtajalta:
Coworkingin uusia tuulia
Työskentele missä haluat
Coworking-idean taustalla ei ole pelkästään yhdessä työskentely, vaan riippumattomuus paikasta. Diginomadit ympäri maailmaa työskentelevät reissuillaan coworking-tiloissa siellä, missä sattuvat liikkumaan.
Berliinin Betahausissa tapaamani kääntäjä Katri Lindblom on työskennellyt matkoillaan coworking-tiloissa Berliinin lisäksi Thaimaan Koh Lantalla, Balilla, Wienissä ja Luzernissa.
“Yhteishenki on ollut Koh Lanta KoHubissa ylitse muiden, ja thairuoan ystävää ei haittaa, että kowörkin yhteydessä on thairavintola ja nettitilausjärjestelmä, jonka kautta kolmen euron aterian voi tilata työpisteelle. Alhainen hintataso houkuttaa, ja ja kun on pitkään poissa, halpa elämä kompensoi lentolippujen, asumisen ja itse työtilan hinnan”, Katri kertoo.
Katrin mielestä plussaa on sekin, että samassa paikassa on jokin hipsterikahvila.
“Betahausissa tavallinen kahvi ja tee eivät kuulu kuukausihintaan, vaikka voisivat kuulua. Tosin voi siellä keittiössä keittää omansa.”
Yksi jäsenyys, monta työtilaa
Berliinin coworking-tilat ovat juuri kehittämässä yhteistä OneCo-sovellusta ja -palvelua, jossa samalla coworking-jäsenyydellä voi työskennellä missä tahansa OneCo:hon kuuluvassa coworking-tilassa. Berliinissä OneCo-sovelluksessa on nyt viisi coworking-tilaa, ja lisäksi OneCo-paikkoja on myös Saksassa Bad Belzigissä, Hannoverissa ja Hampurissa sekä 18 kaupungissa ympäri maailmaa. Listasta puuttuu vielä Tampere.
Sovelluksessa näkee, montako paikkaa missäkin coworking-tilassa kulloinkin on vapaana, ja jäsenet voivat kirjautua sen kautta sisään haluamaansa coworking-tilaan. Siinä on myös kuvaus tiloista, kartta, yhteystiedot ja aukioloajat.
Coworkers-kohtaan jäsenet voivat tehdä oman profiilinsa, josta sovelluksen käyttäjät voivat etsiä tarvitsemiaan palveluita ja tutustua muihin coworkereihin ympäri maailmaa. Teho-osasto tutkailee asiaa, ja pohtii, kuinka ideaa voisi soveltaa Suomessa.
Hanna, Berliini
Hoi kääntäjät!
Ihan kohta vietetään taas kansainvälistä kääntäjienpäivää, joka järjestetään tänä vuonna Tampereella, aivan Teho-osaston naapurissa, tarkalleen ottaen 250 metrin päässä.
Merkitse kalenteriin:
- Perjantaina 29.9. Teho-osastolla on avoimet ovet Kääntäjienpäivän kunniaksi. Tule tekemään töitä tai pistäydy kahvilla moikkaamassa meitä! Löydät Teho-osaston myös yliopistolta itse tilaisuudesta, tulemme sinne näytteilleasettajina.
Lauantaina 30.9. jatkamme Kääntäjienpäivän teemaa ja järjestämme ihka ensimmäisen Tehobrunssin ja pikamentoroinnin yrittäjille, opiskelijoille ja ihan kaikille asiasta kiinnostuneille klo 10–13.