Tämä blogikirjoitus jatkaa sarjaa “Kaikki mitä olet halunnut tietää yhteisöllisistä työtiloista”.
Yhteisöllisiä työtiloja tuntuu syntyvän kuin sieniä syyssateella. Miten valita sopivin? Alla parhaat vinkit ”sen oikean” löytämiseen ja valintaan, sekä lyhyt raportti vierailusta marraskuussa Tampereelle avattavaan uuteen yhteisölliseen työtilaan.
Jos vielä mietit, mikä on yhteisöllinen työtila ja miksi siellä kannattaisi työskennellä, kannattaa lukea aikaisempi kirjoitukseni ”Viisi syytä valita coworking”.
Sopivan tilan löytäminen
Yksinkertaisin tapa löytää sopiva tila on etsiä netistä hakukoneella esimerkiksi ”coworking Tampere” tai ”yhteisöllinen työtila Tampere”. On olemassa myös nettisivuja, joissa vapaita coworking-työtiloja voi sekä ilmoittaa että etsiä. Tällaisia ovat esimerkiksi Mushrooming ja MatchOffice sekä kansainvälinen Coworker. Vapaita tiloja voi etsiä myös erilaisista tilanvuokrauspalveluista kuten Flextila tai Kauppalehden Toimitilat.
Tilan valinnassa on hyvä ottaa huomioon sijainti ja liikenneyhteydet. Aamulla töihin lähteminen on huomattavasti mukavampaa, kun coworking-toimisto on lähettyvillä tai sinne siirtyminen käy sujuvasti. Ennen tilan valintaa kannattaa ottaa selvää julkisen liikenteen reiteistä ja aikatauluista, sekä omalla autolla liikuttaessa alueen pysäköintimahdollisuuksista.
Coworking-työtilan valintaan voi vaikuttaa myös hinta. Kussakin yhteisössä on usein valittavana erilaisia jäsenyyksiä. Jäsenyyden hintaan vaikuttaa paitsi sopimuksen pituus, myös siihen sisältyvät palvelut. Hintojen vertailu onnistuu melko helposti yhteisöllisiä työtiloja vuokraavien yritysten nettisivuilta. Suosittelen kuitenkin pyytämään lisätietoja esimerkiksi sähköpostitse, sillä kaikkia hintaan kuuluvia palveluita ja ehtoja ei välttämättä ole listattu verkossa.
Koeaja vaihtoehdot
Sitten vain rohkeasti käymään parhailta vaikuttavissa paikoissa. Tutustumisen voi yleensä varata netissä tai vain kävellä suoraan sisään. Suosittelen varaamaan ajan, jolloin henkilökunta osaa varautua ja on valmiina tekemään kunnollisen esittelykierroksen ja vastaamaan kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin. Koekäynnillä kannattaa myös jututtaa mahdollisia tulevia työkavereitaan ja kysellä heidän kokemuksistaan.
Monissa yhteisöllisissä työtiloissa on opastetun kierroksen lisäksi mahdollista työskennellä tutustumismielessä ilmaiseksi yhden päivän ajan. Kannattaa siis käydä koeistumassa ja vertailemassa kaikki itsellesi sopivat paikat. Koekäyttö on nimittäin ainoa tapa saada selville paikan henki, mikä on ehkäpä se oleellisin asia uudessa työpaikassasi.
Jos et vieläkään ole ihan varma päätöksestä, työskentelyn voi aloittaa ostamalla lyhyen jäsenyyden, esimerkiksi kymppikortin tai yksittäisiä päiviä.
Uusin Emoalus
Kävimme Teho-osaston Elinan kanssa lokakuun alussa tutustumassa Mothership of Work (MOW) -konseptin uusimpaan tulokkaaseen, Supernovaan, joka siis avataan pian Ratinan ostoskeskuksen yhteyteen. Rakennustyöt ovat vielä hieman kesken, mutta avajaisia olisi tarkoitus juhlia marraskuun puolenvälin aikoihin. Lisätietoja löytyy MOWin nettisivuilta.
Onko vielä muuta, mitä mielestäsi kannattaisi ottaa huomioon työtilaa valittaessa? Tai haluaisitko tietää jotain muuta Tampereen coworking-tiloista? Jätä kysymyksesi ja kommenttisi alle.
Kirsi / Teho-osasto
Comment (1)
Comments are closed.